Olet tervetullut tutustumaan meidän paloasemaan, kalustoon ja toimintaan! Myös me voimme mahdollisuuksien mukaan tulla esittelemään kalustoamme erilaisiin tilaisuuksiin.

Avoimet ovet

Järjestämme vuodessa yleensä kahdet avoimet ovet ja myyjäiset. Toinen ajoittuu pääsääntöisesti huhtikuun loppupuolelle ja toinen pidetään syksyllä Päivä paloasemalla -tapahtuman yhteydessä.

Avoimet ovet nimensä mukaisesti tarkoittavat sitä, että paloasemaan, kalustoon ja meidän toimintaan voi vapaasti tulla tutustumaan. Lisäksi nuoriso-osaston toiminnan tukemiseksi on pihalle usein pystytetty myyntikoju, josta saa edullisesti ostettua pientä evästystä ja joskus muitakin tuotteita.

Yksittäiset tutustumiskäynnit

Yksittäiset tutustumiskäynnit pitää erikseen sopia. Paloasemalla ei ole jatkuvaa miehitystä, joten ovesta ei voi vain marssia sisään tutustumaan paikkoihin ja toimintaan. Jos sattuu huomaamaan, että paloasemalla on väkeä ja ovikin sattuu olemaan auki, niin voi toki kysyä, josko lyhyt esittely onnistuisi.

Ryhmäkäynnit

Koululais- ja muillekin ryhmille olemme pyrkineet mahdollisuuksien mukaan järjestämään tilaisuuden käydä tutustumassa kalustoomme ja paloasemaan. Aina vierailujen järjestäminen ei kuitenkaan onnistu, koska vierailut usein tapahtuvat päiväsaikaan ja jäsenemme ovat pääsääntöisesti töissä. Näistäkin on sovittava riittävästi etukäteen.

Kalustoesittelyt erilaisissa tilaisuuksissa

Toisinaan pystymme myös järjestämään kalustomme paikalle erilaisiin tapahtumiin tai muihin kohteisiin esim. nuorisotapahtumiin tai päiväkoteihin. Jos tapahtuma on ilta-aikaan tai viikonloppuna, niin esittelyn onnistumisen todennäköisyys on huomattavasti suurempi kuin päiväsaikaan. Esittelyn mahdollisuutta kannattaa kysyä hyvissä ajoin etukäteen.

Mukaan toimintaan?